Koti on siellä missä sydän (tai ex-poikaystävä tai helpoin koulupaikka) on

Olisiko teillä hetki aikaa puhua sopeutumisesta? Toivon sydämestäni, että on. On nimittäin aivan ihmeellistä, ja erittäin keskustelunarvoista, miten nopeasti aivan uudet, tuntemattomat tilanteet alkavat tuntua normaaleilta.

Puhelin taannoin ystävieni kanssa siitä, kuinka hyvä tuuri meistä monelle on sattunut käymään opiskelukaupungin valinnassa. Tarkemmin sanottuna ne kaupungit, joihin kotikaupungista muutimme opiskelemaan, ovat tuntuneet niin kotoisilta, että niihin olemme halunneet rakentaa myös opiskelun jälkeisen aikuiselämämme.

Totuus on tietenkin se, ettei opiskelukaupunki ollut kenelläkään meistä ylimaallisen maagisin kyvyin valikoitu. Osa meistä muutti poikaystävän perässä, osa sai välivuodeksi töitä, osa koki lännen enemmän omakseen kuin idän ja osa valitsi kaupungin sillä perusteella, mihin olisi helpoin päästä yliopistoon unelma-alalle sisään.

Ei magiikkaa, ei taikaa. Olemme vain kaikki sopeutuneet satunnaisin perustein tehtyihin valintoihimme. Ja nyt, kun integraatio uuteen kotikaupunkiin on onnistunut, kilistelemme Riedeleitämme ja ihmettelemme, että jessus, kävipä meillä tytöt tuuri.

Ja onhan meillä toki tuurikin käynyt. Mutta miten senkin selittäisi analyyttiseltä kuulostaen, että sinun, pienen tulevaisuuden lapsoseni t-paidassa lukee TPS pelkästään sen takia, että äitisi pelkäsi eroavansa lukiopoikaystävästä, jos sen perässä ei muuta Turkuun ja oikeasti sinulla pitäisi olla Kärpät-huivi kaulassasi ja viehättävä pohjoisen nuotti puheessasi tämän karmean Turun murteen sijaan, mutta tässä sitä nyt ollaan?

Miten senkin kuvailisi, että aivan tarkoituksella ja tulevaisuutta ajatellen äitisi ei muuttanut Saloon, vaan Turkuun, vaikka opiskelupaikka oli Salossa ja kahden vuoden ajan hän joka aamu heräsi 6:38 jotta ehti junalla Turusta Saloon kouluun? Tulevaisuuden lapsoseni, isäsi voisi olla salolainen Nokian insinööri ja me asuisimme 400 neliön omakotitalossa Perniössä ja minulla olisi omenatarha ja ehkä sinunkin nimesi olisi voinut olla Omena, mutta tässä sitä nyt ollaan. Niin ja muuten, anteeksi nimestäsi, rakas Toriparkkini.

Monet suuret asiat elämässä perustuvat siis satunnaisin perustein tehtyihin valintoihin ja niihin sopeutumiseen. Harmillista, että sopeutuminen on sanana oikea ankeuttaja. Tiedäthän, sellainen termi, jota käytetään työvoimatoimistossa tuhansille kenkääsaaneille tehdastyöntekijöille: globalisaation lieveilmiöihin on nyt vain sopeuduttava. Toivoisin, että elämään sopeutuminen voisi olla juhlallisempaa. Jotakin muutakin, kuin kohtalon nyrkkeilysäkiksi suostumista.

Darwinin mukaan sopeutuja on voittaja – aina olosuhteisiin sopivin olento on voittanut paikkansa evoluution seuraavalle kierrokselle. Minä, ja uuteen elinympäristöömme sopeutuneet viininlitkijäystäväni: hurraa, jatkossa ollaan.

-Konsultti Kinnunen

PS. Olen vaihtanut otsikointityyliä. Onko tämä parempi kuin entinen? Ainakin tämän kanssa voi hurvitella enemmän. Kerro!